Pöydän toisella puolella

Olen viime viikkoina keskittynyt ranskan opiskeluun ja Onnin kouluarkeen. Onnilla sujuu aivan mahtavasti: hän on viihtynyt erinomaisesti eskarissa. Ryhmän lapset ja opettaja ovat mukavia, on uusia kivoja kavereita, siellä ei tarvitse mennä päivälevolle, siellä saa tehdä eskaritehtäviä ja, ennen kaikkea, se on koulu eikä mikään päiväkoti. 

Olen opiskellut ranskaa verkkokurssilla Turun työväenopistossa ja suomalaisen yksityisopettajani kanssa hänen kotonaan täällä Luxemburgissa. Ensi viikolla alkaa INLL:n (Institut national des langues Luxembourg) ranskan kurssi, joka on kolme kertaa viikossa pari tuntia kerrallaan aina helmikuun alkuun saakka. 

Uskon, että tämä kurssi viimeistään saa ranskani uudelle tasolle. Motivaatio on ainakin erittäin korkealla, koska tarvetta kielitaidolle on joka päivä. 

Oli aika mielenkiintoista käydä kielihaastattelussa, ja olla ensimmäistä kertaa toisella puolella pöytää, kuin mihin olen tottunut. Olen työurani aikana haastatellut ja testannut satoja suomen kielen opiskelijoita. Nyt sain ja saan itse asettua opiskelijan asemaan. 

Ja mitä minä tein? Olin se ärsyttävistä ärsyttävin opiskelija, joka alkoi vängätä opettajalle vastaan.

Olin ennen haastattelua tehnyt lyhyen testin verkossa, ja sen mukaan kielitaitoni on tasoa A2. Haastattelussa opettaja sanoi, että kielitaitoni on B1-tasoa. Mielestäni ei ole, ja pyysin päästä A2.1-tason kurssille. Tähän opettaja ei suostunut, mutta suostui siihen, että voin mennä kertaamaan A2.2-tasolle. 

INLL:n kurssit ovat hyvin suosittuja, mutta minulla kävi tuuri ja yhdelle aamukurssille tuli peruutuspaikka, jonka sain. Ennen kielihaastattelua minulla ei ollut oikeutta ilmoittautua, tai olisin voinut ilmoittautua vain nollatason kurssille ja valehdella, etten ole ikinä opiskellut ranskaa, mutta siinä ei olisi ollut mitään järkeä.

Olin valmistautunut haastatteluun, ja koska olen itse haastatellut todella monta kertaa, osasin arvata aika hyvin, millaisia kysymyksiä haastattelussa esitetään. Ensin minua pyydettiin kertomaan lyhyesti itsestäni (klassikko, kuten tietäjät tietää), ja se meni oikein hyvin. Sen jälkeen opettaja kysyi, milloin ja miksi olen tullut Luxemburgiin, ja tähänkin olin valmistautunut vastaamaan ja osasin kertoa. 

Seuraavaksi hän pyysi minua kertomaan jostakin matkasta, jonka olen tehnyt. No, tämä oli jo paljon vaikeampi, enkä oikeasti muista, miten ranskaksi menee imperfekti ja passé composé, mutta osasin kuitenkin kertoa jotakin meidän Strasbourgin matkasta ja muun muassa sen, että kävin Notre Damen katedraalin näköalatasanteella. Luulen, että tämä vakuutti haastattelijan.

En tiedä, kärsinkö huijarisyndroomasta vai mikä minua vaivaa, mutta mielestäni en osaa niin hyvin, kuin opettaja arvioi. Sanoinkin hänelle (englanniksi), että olen opettaja ja siksi osasin valmistautua haastatteluun hyvin. Haastattelija sanoi, että osaat hyvin ja lopeta tuo englannin puhuminen HETI. Siis aivan samoin kuin itse olen aina sanonut suomen opiskelijoilleni. 

Ensi viikon keskiviikkona kurssi alkaa, ja olen aivan innoissani. Olenkohan luokassakin se ärsyttävä opiskelija? 

Sitä ennen kuitenkin on viikonloppu, joka on kakkua ja synttärijuhlaa täynnä. Tänään perjantaina juhlimme Markon syntymäpäivää ja huomenna Onni menee eskarikaverinsa syntymäpäiväjuhlille.