Schueberfouer, sää, mää, Onni, koti ja onni

Tämä viikko alkoi iloisesti, koska kävimme maanantaina Onnin kanssa Schueberfouerissa eli suurensuuressa tivolissa, joka rakennetaan kaupunkiin vuosittain aina elo-syyskuun vaihteessa. Tapahtuma on peräisin vuodelta 1340, mutta toki ilmeisesti muuttunut aika paljon vuosien varrella. Schueberfouer on yksi Euroopan suurimmista tivoleista. 

Tuntuu oikeastaan aika uskomattomalta, että niin suuri tivoli rakennetaan vuosittain. Siinä meinaan on aika paljon rakentamista. Ja ehkä tuollaisen rakennettavan tivolin kohdalla sitä miettii vielä enemmän kuin niin sanotun kiinteän huvipuiston kohdalla, että onhan kaikki varmasti rakennettu huolellisesti. 

Kävimme yhdessä Onnin kanssa maailmanpyörässä ja eräässä laitteessa, joka oli siinä ja tässä, oliko se vähän liikaa minulle. En tykkää pyörivistä ja kieppuvista huvipuistolaitteista yhtään, mutta Onni sen sijaan nautti täysillä. Lisäksi hän kävi muutamissa pienten lasten laitteissa. 

Söimme hodarit ja ostimme kotiin metrilakuja - tai metrikarkkipötköjä, koska eihän niissä lakritsia ollut. Oli kiva päivä, ja maanantaina tivolissa oli mukavan väljää eikä tarvinnut jonotella. Täällä lisää tietoa kiinnostuneille: https://en.wikipedia.org/wiki/Schueberfouer, https://www.vdl.lu/en/news/2023-schueberfouer.

Harjoittelimme Onnin kanssa pariin kertaan koulumatkan, jonka aioimme taittaa pyörällä. Tai ehkä minä kävelen ja Onni pyöräilee. Matka on mukava ja lyhyt: kaksi kilometriä ja siitä suurin osa on puistotietä, jolla ei kulje autoja. Sitten vaan toivotaan, että ei sataisi joka päivä. 

Valitettavasti sää ei ole aivan ihanteellinen: vettä satelee pitkin vuotta. En tiedä sateleeko enempää kuin Suomessa, mutta kyllä vain satelee. Milloin tahansa saattaa ropauttaa pienen sateen, ja ilman sateenvarjoa ei kannata liikkua oikeastaan koskaan. 

Olemme eläneet täällä ilman autoa, koska jotenkin vain asiat menivät sillä tavalla. Toki sen auton olisi voinut ottaa tänne, ja olisi sitä tarvittukin muutamia kertoja. Alun perin meillä oli ajatuksena itse ajaa auto tänne, mutta aikatauluongelmien takia ei saatu tätä reissua järjestettyä. Siinä vaiheessa, kun huomattiin, että ajaminen ei onnistu, oli jo myöhäistä lisätä autoa muuttokuormaan. Joten päätimme luopua autosta, ja ajatus oli, että voimme täältä ostaa auton, jos sitä todella tarvitaan. 

Muutamia kertoja olemme vuokranneet auton Ikea-reissuja ym. varten, ja se on ollut helppoa ja halpaa. Olemme käyttäneet Flex carsharing -palvelua (flex.lu). Itse vain olen arka ajamaan uudessa paikassa, ja siihen ei tuo helpotusta se, että on joka kerta eri auto. 

Meidän koti sijaitsee sellaisella paikalla, että nyt tuntuu siltä, että auto ei ole välttämätön, mutta aika näyttää. Ratikkapysäkki on 500 metrin päässä ja busseja menee ihan vierestä. Julkinen liikenne Luxemburgin kaupungissa on täysin ilmainen, sekä asukkaille että turisteille. Näin on ollut vuodesta 2020 lähtien, ja mainoskampanjoita julkisen liikenteen puolesta on paljon. Luulen myös, että ruuhkia on. 

Turussa jo tykkäsin mennä työmatkat pyörällä juuri siksi, että ei tarvitsisi jumittaa ruuhkissa eikä etsiä parkkipaikkaa. Sähköpyörä minulla on mukana, ja lopulta sääkin on vain pukeutumiskysymys. 

Koti alkaa tuntua yhä enemmän ja enemmän kodilta koko ajan. Me asumme kerrostalon kerroksessa 0 eli katutasossa. Meillä on oma iso takapiha ja pieni etupiha. Etupihan edessä on myös yleinen leikkipaikka, jossa lapset voivat kiipeillä. Tänään muuten kohtasimme siinä vähän Onnia vanhempia suomalaisia lapsia, jotka kertoivat asuvansa naapuritalossa. 

Leikkipuistoja on muutenkin mukavasti lähettyvillä. Onni on uudelleen innostunut pyöräilystä, ja se on ollut minullekin kiva, koska olen saanut askelia ja siten polvelle hyvää kuntoutusta. 

Kävimme tällä viikolla myös uimahallissa, joka on ihan lähellä ja johon Onni heti rakastui. Luulenpa, että otamme sinne vuosikortit. Uimahallin yhteydessä on kylpylä, jossa on kuulemani mukaan suomalainen sauna. Villit huhut kertovat, että siellä miehet ja naiset saunovat saksalaistyylisesti sekaisin - alasti. Ei ehkä ihan minun juttuni, mutta kerron sitten, jos uskaltaudun sinne. 

Asunto eli siis koti on vallan ihana: meillä on paljon tilaa. Neliöitä on suunnilleen saman verran kuin oli meidän neljän makuuhuoneen asunnossa Turussa. Täällä meillä on kaksi makuuhuonetta, kaksi suurta kylpyhuonetta  - mielestäni niiden ei tarvitsisi edes olla ihan niin isoja - ja olohuone, jonka yhteydessä on avokeittiö. Huomaan, että Onnikin viihtyy tosi hyvin kotona ja nauttii tilasta. 

Kovasti Onni jo odottaa ensi viikon keskiviikkoa, koska silloin alkaa eskari. Vähän se jännittää, ja niin sen kuuluukin. Yritän itse olla näyttämättä omaa jännitystäni, koska kyllähän tämä kaikki jännittää äitiäkin.