Fiiliksiä laidasta laitaan

No niin, täältä tulee postausta, piiitkästä aikaa. Moni on kysellyt, miksi blogiin ei tule uusia postauksia, ja tämä kyselyhän on ilahduttanut minua kovasti: siis minulla on sittenkin lukijoita. 

Linkkiä ei edelleenkään pysty jakamaan Facebookissa eikä Instagramissa, mutta on mukavaa, että olette silti löytäneet tekstit. 

Miksi en ole kirjoittanut, tähän kysymykseen ei ole selvää vastausta, mutta epämääräisiä sitäkin enemmän: sairastelua, väsymystä, sairastelua, oman ajan puutetta, sairastelua, opiskelukiireitä. Mutta kyllä se siitä ja kyllä se tästä. Pian voi alkaa jo kaivaa joulutonttuja ja muita sellaisia esille. 

Kausivalothan meillä on toki ollut jo yli kuukauden. Eräs paikallinen kyseli minulta Suomen pimeydestä, mutta en muista, että Suomessa olisi ollut erityisen paljon pimeämpää kuin täällä. Täälläkin siis on pimeää, ja päivä tuntuu hyvin lyhyeltä. Lumi ei valaise. 

Joulumarkkinat avattiin viime perjantaina, ja me kävimme tutustumassa niihin heti lauantaina. Siellä oli - Onnin sanoin - aika mahtavaa: maailmanpyörä, karuselleja, aikuisten lämpimiä juomia, hattaraa, karkkia ja kaikkea kivaa.

Olen ahkerasti käynyt ranskan kurssilla, ja sitä siis on aina kolme kertaa viikossa pari tuntia kerrallaan. Sairastelun takia tuli joitakin poissaoloja, ja heti huomasin, että kyllä kieltä vain oppii parhaiten kontaktiopetuksessa. 

Usein kurssilla minulla on itsevarma olo, ja tuntuu siltä, että osaan ja tämähän sujuu hienosti. Sitten kun menen kauppaan, ravintolaan, kahvilaan tai muuhun oikean elämän asiointitilanteeseen, ja he vaihtavat kielen englantiin, olen pettynyt. Mutta kun taas saan hoidettua jonkun asian pelkällä ranskalla - oi, sitä tyytyväisyyden tunnetta. 

Oikeastaan ranskan opiskelu kuvaa hyvin koko elämää täällä: välillä tuntuu siltä, että kaikki on mahtavaa ja haluan asua täällä vielä eläkeikäisenäkin, välillä taas tuntuu siltä, että haluan heti takaisin Suomeen. Toki näihin fiiliksiin vaikuttavat monet tekijät, kuten sää ja terveydentila. 

Selvää on se, että en voi olla ilman työtä vuotta pidempään: haluan töihin! Sekin on ristiriitaista: nyt pitäisi vain nauttia tästä mahdollisuudesta olla tekemättä töitä. Mutta en voi. Lähes aina kun menen ulos asunnosta, näen ihmisiä, jotka ovat kiireisinä menossa töihin tai tapaamisiin. Minäkin haluaisin! Kulttuuri on ainakin tällä alueella, jossa me asumme, työkeskeisempi kuin Suomessa tai Turussa. 

En ole mikään kotirouvatyyppinen henkilö: en nauti kotitaloustöiden tekemisestä. En ole kertaakaan käynyt täällä kampaajalla enkä kosmetologilla (eivätkös kotirouvat tee juuri tällaisia asioita?). En ole käynyt edes siellä naisten saunaosastolla.

Ainut mistä olen sentään osannut nauttia täysillä on se, että olen saanut viettää aikaa Onnin kanssa. Hänellä on juuri nyt se ikä, jolloin hän arvostaa minun seuraani todella paljon. On ihanaa, kun saa koko ajan kuulla olevansa rakas ja tärkeä ja - aika mahtava.