Tekstit

Ahkeraa kielenopiskelua ja hienoista koti-ikävää

Kuva
Kirjoittelin viime kerralla ranskan opiskelustani ja siitä, että olen menossa kurssille. Nyt kurssia on kestänyt jo pari viikkoa, ja se on osaltani hyvässä vauhdissa. Ensimmäiset pari kertaa tuntui siltä, että olen aivan väärän tason kurssilla enkä ymmärrä yhtään mitään. Nopeasti kuitenkin pääsin mukaan ja totuin yksikieliseen opiskeluun.  Samalla tavalla olen itse opettanut monet vuodet suomea yksikielisesti ilman mitään apukieliä. Metodit, joita me käytämme Suomessa suomen opiskelussa ja joita he käyttävät Luxemburgissa ranskan opiskelussa, ovat erittäin samanlaiset. Opetuksessa keskitytään kommunikaatioon: tehdään paljon keskusteluharjoituksia, kysytään ja vastataan, jutellaan kolmen hengen ryhmässä, puhutaan parin kanssa viikonlopusta ja niin edelleen.  Omana lukioaikanani opetus taas oli hyvin erityyppistä, ja tuolloisen metodin takia oma ehdoton vahvuuteni ranskan kielessä on kieliopin taitaminen. Osaan ja jopa muistan uskomattomia nippelimäisen pieniä asioita epäsäännöl...

Pöydän toisella puolella

Kuva
Olen viime viikkoina keskittynyt ranskan opiskeluun ja Onnin kouluarkeen. Onnilla sujuu aivan mahtavasti: hän on viihtynyt erinomaisesti eskarissa. Ryhmän lapset ja opettaja ovat mukavia, on uusia kivoja kavereita, siellä ei tarvitse mennä päivälevolle, siellä saa tehdä eskaritehtäviä ja, ennen kaikkea, se on koulu eikä mikään päiväkoti.  Olen opiskellut ranskaa verkkokurssilla Turun työväenopistossa ja suomalaisen yksityisopettajani kanssa hänen kotonaan täällä Luxemburgissa. Ensi viikolla alkaa INLL:n (Institut national des langues Luxembourg) ranskan kurssi, joka on kolme kertaa viikossa pari tuntia kerrallaan aina helmikuun alkuun saakka.  Uskon, että tämä kurssi viimeistään saa ranskani uudelle tasolle. Motivaatio on ainakin erittäin korkealla, koska tarvetta kielitaidolle on joka päivä.  Oli aika mielenkiintoista käydä kielihaastattelussa, ja olla ensimmäistä kertaa toisella puolella pöytää, kuin mihin olen tottunut. Olen työurani aikana haastatellut ja testannut sa...

Eskari alkoi, jee!

Kuva
Nyt se vihdoin alkoi, nimittäin eskari. Päivän kaksi jälkeen Onni on niin innoissaan kaikesta, että ihan sydän pakahtuu. Minun ei ole yhtään tarvinnut aamuisin hoputtaa tai maanitella lähtemään, vaan Onni hoitaa hommia itsenäisesti ja on jo ovella, kun itselläni on vielä hammasharja suussa.  Hänellä on tosi kiva eskariope, ja suomalaisten ryhmässä on Onnin lisäksi seitsemän lasta. Lapset ovat Onnin ikäisiä tai vuotta häntä nuorempia eli eskarin ensimmäinen ja toinen luokka ovat yhdessä. Onni taitaa olla ryhmänsä vanhin.  Poikia on vain kaksi ja loput ovat tyttöjä, mutta tämä ei Onnia haittaa - päinvastoin, hänen parhaat kaverinsa ovat tähän asti olleet kaikki tyttöjä. On ihanaa, että hän on vielä siinä iässä, että voi olla tyttöjen kaveri. Jossain vaiheessahan se valitettavasti loppuu, vaikka ei sen kyllä mielestäni tarvitsisi.  Uusi kaveri löytyi heti. Onnin lisäksi ryhmässä on toinen lapsi, joka ei mene Garderieen eli iltapäivähoitoon. Eilen olimme tämän tytön sekä häne...

Schueberfouer, sää, mää, Onni, koti ja onni

Kuva
Tämä viikko alkoi iloisesti, koska kävimme maanantaina Onnin ka nssa  Schueberfouerissa eli suurensuuressa tivolissa, joka rakennetaan kaupunkiin vuosittain aina elo-syyskuun vaihteessa. Tapahtuma on peräisin vuodelta 1340, mutta toki ilmeisesti muuttunut aika paljon vuosien varrella.  Schueberfouer  on yksi Euroopan suurimmista tivoleista.  Tuntuu oikeastaan aika uskomattomalta, että niin suuri tivoli rakennetaan vuosittain. Siinä meinaan on aika paljon rakentamista. Ja ehkä tuollaisen rakennettavan tivolin kohdalla sitä miettii vielä enemmän kuin niin sanotun kiinteän huvipuiston kohdalla, että onhan kaikki varmasti rakennettu huolellisesti.  Kävimme yhdessä Onnin kanssa maailmanpyörässä ja eräässä laitteessa, joka oli siinä ja tässä, oliko se vähän liikaa minulle. En tykkää pyörivistä ja kieppuvista huvipuistolaitteista yhtään, mutta Onni sen sijaan nautti täysillä. Lisäksi hän kävi muutamissa pienten lasten laitteissa.  Söimme hodarit ja ostimme kotiin...

Kierrätyskeskuksessa ja lääkärissä

Kuva
Viikko on taas vierähtänyt, ja vauhtia ja vaaratilanteita ei ole puuttunut. Jatketaan kierrätysteemalla. Meille on tullut nyt muuton ja Ikea-reissujen takia paljon erikoisia roskia, kuten järjetön määrä kuplamuovia, pakkauspaperia ja suuria pahveja. Meidän talon jätehuoneen ovessa on teksti, jossa sanotaan, että sinne ei saa viedä isoja "Ikea-tyylisiä" pahveja. Eivätkä ne sinne olisi kyllä mahtuneetkaan. Ei hätää, kaupungissa on kierrätyskeskuksia, joihin voi viedä erikoisia ja isoja roskia.  Viime viikon lauantaina vuokrasimme auton, jotta voisimme käydä Ikeassa, Lidlissä, Bauhausissa ja kierrätyskeskuksessa. Lopulta kävimmekin noissa kaikissa - ja olimme päivän päätteeksi koko porukka aivan poikki.  Suuntasimme ensin auto täynnä pahveja kohti kierrätyskeskusta. Marko oli käynyt siellä jo kerran aiemmin, kun ensimmäiset Ikean kaapit olivat tulleet. Hän sanoi, että se on aivan helppo juttu: ajetaan sinne ja laitetaan roskat niille tarkoitettuihin paikkoihin. No ei ollut, sill...

Koti alkaa tuntua kodilta, mutta en ymmärrä heidän kieltään

Kuva
Elämä Luxemburgissa sujuu kivasti, vaikka pientä alkukankeutta on, ja huomaan aika usein käyttäytyväni väärin tai normien vastaisesti. Esimerkiksi tänään heitin biojätteet lounasravintolassa vahingossa siihen siniseen säkkiin, johon piti laittaa vain muovit, metallit, juomatölkit jne. Ja muuten, sain kotiintoimituksella noita sinisiä säkkejä (joista kirjoittelin viimeksi), ja nyt niitä on meidän kotona varmasti ainakin vuoden tarpeisiin. Ei stressiä roskista enää siis.  Suuria kulttuurishokkeja ei ole tullut, ja pohdinkin, että elämänmeno on lopulta aika samantapaista Luxemburgissa kuin Suomessa. Meidän asuinalueemme on todella rauhallinen, ja täällä on yhtä hiljaista ellei hiljaisempaa kuin Turun Hirvensalossa.  Kävimme viime viikonloppuna lomalla Strasbourgissa. Yövyimme ihanassa airbnb-asunnossa keskustassa aivan lähellä Notre Damen katedraalia, joka on suosittu nähtävyys. Ja siellä ei todellakaan ollut rauhallista eikä hiljaista. Kun palasimme kotiin, tuli ensi kertaa täss...

Ensimmäisen viikon kuulumisia

Kuva
Tämä on ensimmäinen postaukseni uuteen blogiini Puskista Luxiin. Blogin nimi kertoo siitä, että muutto tänne Luxemburgiin tuli hieman puskista, siis yllättäen. Mieheni Marko kyllä kertoi minulle jo ensitapaamisellamme, että hän haluaisi joskus työskennellä ja asua ulkomailla. Itselläni on aina myös ollut haave asua ulkomailla, mutta en ole ennen tehnyt mitään konkreettista asian eteen. Opiskeluaikoina olin ehkä hieman arka lähtemään, ja toisaalta jännitystä ja eksotiikkaakin oli kylliksi siinä, että muutin Eurasta Helsinkiin opiskelemaan. Puskiin sisältyykin toinen merkitys: olen kotoisin puskista. Puskat eivät merkitse minulle mitään negatiivista, päinvastoin, olen erittäin ylpeä euralaisista ja satakuntalaisista juuristani.  Päädyimme tänne mieheni Markon työn vuoksi. Itse pyysin ja sain omasta Turun työpaikastani vuodeksi opintovapaata, ja aion siis opiskella ja olla kotirouvana. Täällä siis ollaan, Luxissa eli Luxemburgissa. Myöhemmin selvinnee, onko myös blogin nimen toisessa ...