Tekstit

Hassuja kommelluksia, osa 1

Kuva
Kuten ahkerat blogini seuraajat tietävätkin, sisältöä blogiin on tullut turkasen vähän viime aikoina. Yritän taas kirjoitella ahkerammin, ja nyt siihen on aikaa käytettävissä enemmän. Onni on nimittäin aloittanut garderiessa, eli eskarin jälkeen hän menee muiden lasten tapaan iltapäivähoitopaikkaan.  Siellä lapset ensin syövät lounasta ja sen jälkeen leikkivät ja puuhastelevat yhdessä. Ryhmässä on Onnille tuttuja lapsia eli eskarin suomalaisten ryhmä melkein kokonaisuudessaan ja sen lisäksi englanninryhmästä lapsia. Suomenkielistä aikuista siellä ei ole - Onni oli sitä mieltä, että minun olisi pitänyt hakeutua sinne töihin - joten kielikylpyä tulee kivasti samalla.  Onni viihtyy erittäin hyvin ja saa olla ikäistensä seurassa, mitä hän kaipasi syksyllä, kun vietimme pitkät iltapäivät kahdestaan vesisateessa kotona. Minulla taas jää aikaa enemmän omiin projekteihini, joista kerron myöhemmin lisää. No niin, ajattelin jatkaa kirjoittelua kaikista hauskoista (ja myös vähemmän hausk...

Fiiliksiä laidasta laitaan

Kuva
No niin, täältä tulee postausta, piiitkästä aikaa. Moni on kysellyt, miksi blogiin ei tule uusia postauksia, ja tämä kyselyhän on ilahduttanut minua kovasti: siis minulla on sittenkin lukijoita.  Linkkiä ei edelleenkään pysty jakamaan Facebookissa eikä Instagramissa, mutta on mukavaa, että olette silti löytäneet tekstit.  Miksi en ole kirjoittanut, tähän kysymykseen ei ole selvää vastausta, mutta epämääräisiä sitäkin enemmän: sairastelua, väsymystä, sairastelua, oman ajan puutetta, sairastelua, opiskelukiireitä. Mutta kyllä se siitä ja kyllä se tästä. Pian voi alkaa jo kaivaa joulutonttuja ja muita sellaisia esille.  Kausivalothan meillä on toki ollut jo yli kuukauden. Eräs paikallinen kyseli minulta Suomen pimeydestä, mutta en muista, että Suomessa olisi ollut erityisen paljon pimeämpää kuin täällä. Täälläkin siis on pimeää, ja päivä tuntuu hyvin lyhyeltä. Lumi ei valaise.  Joulumarkkinat avattiin viime perjantaina, ja me kävimme tutustumassa niihin heti lauantaina....

Ahkeraa kielenopiskelua ja hienoista koti-ikävää

Kuva
Kirjoittelin viime kerralla ranskan opiskelustani ja siitä, että olen menossa kurssille. Nyt kurssia on kestänyt jo pari viikkoa, ja se on osaltani hyvässä vauhdissa. Ensimmäiset pari kertaa tuntui siltä, että olen aivan väärän tason kurssilla enkä ymmärrä yhtään mitään. Nopeasti kuitenkin pääsin mukaan ja totuin yksikieliseen opiskeluun.  Samalla tavalla olen itse opettanut monet vuodet suomea yksikielisesti ilman mitään apukieliä. Metodit, joita me käytämme Suomessa suomen opiskelussa ja joita he käyttävät Luxemburgissa ranskan opiskelussa, ovat erittäin samanlaiset. Opetuksessa keskitytään kommunikaatioon: tehdään paljon keskusteluharjoituksia, kysytään ja vastataan, jutellaan kolmen hengen ryhmässä, puhutaan parin kanssa viikonlopusta ja niin edelleen.  Omana lukioaikanani opetus taas oli hyvin erityyppistä, ja tuolloisen metodin takia oma ehdoton vahvuuteni ranskan kielessä on kieliopin taitaminen. Osaan ja jopa muistan uskomattomia nippelimäisen pieniä asioita epäsäännöl...

Pöydän toisella puolella

Kuva
Olen viime viikkoina keskittynyt ranskan opiskeluun ja Onnin kouluarkeen. Onnilla sujuu aivan mahtavasti: hän on viihtynyt erinomaisesti eskarissa. Ryhmän lapset ja opettaja ovat mukavia, on uusia kivoja kavereita, siellä ei tarvitse mennä päivälevolle, siellä saa tehdä eskaritehtäviä ja, ennen kaikkea, se on koulu eikä mikään päiväkoti.  Olen opiskellut ranskaa verkkokurssilla Turun työväenopistossa ja suomalaisen yksityisopettajani kanssa hänen kotonaan täällä Luxemburgissa. Ensi viikolla alkaa INLL:n (Institut national des langues Luxembourg) ranskan kurssi, joka on kolme kertaa viikossa pari tuntia kerrallaan aina helmikuun alkuun saakka.  Uskon, että tämä kurssi viimeistään saa ranskani uudelle tasolle. Motivaatio on ainakin erittäin korkealla, koska tarvetta kielitaidolle on joka päivä.  Oli aika mielenkiintoista käydä kielihaastattelussa, ja olla ensimmäistä kertaa toisella puolella pöytää, kuin mihin olen tottunut. Olen työurani aikana haastatellut ja testannut sa...

Eskari alkoi, jee!

Kuva
Nyt se vihdoin alkoi, nimittäin eskari. Päivän kaksi jälkeen Onni on niin innoissaan kaikesta, että ihan sydän pakahtuu. Minun ei ole yhtään tarvinnut aamuisin hoputtaa tai maanitella lähtemään, vaan Onni hoitaa hommia itsenäisesti ja on jo ovella, kun itselläni on vielä hammasharja suussa.  Hänellä on tosi kiva eskariope, ja suomalaisten ryhmässä on Onnin lisäksi seitsemän lasta. Lapset ovat Onnin ikäisiä tai vuotta häntä nuorempia eli eskarin ensimmäinen ja toinen luokka ovat yhdessä. Onni taitaa olla ryhmänsä vanhin.  Poikia on vain kaksi ja loput ovat tyttöjä, mutta tämä ei Onnia haittaa - päinvastoin, hänen parhaat kaverinsa ovat tähän asti olleet kaikki tyttöjä. On ihanaa, että hän on vielä siinä iässä, että voi olla tyttöjen kaveri. Jossain vaiheessahan se valitettavasti loppuu, vaikka ei sen kyllä mielestäni tarvitsisi.  Uusi kaveri löytyi heti. Onnin lisäksi ryhmässä on toinen lapsi, joka ei mene Garderieen eli iltapäivähoitoon. Eilen olimme tämän tytön sekä häne...

Schueberfouer, sää, mää, Onni, koti ja onni

Kuva
Tämä viikko alkoi iloisesti, koska kävimme maanantaina Onnin ka nssa  Schueberfouerissa eli suurensuuressa tivolissa, joka rakennetaan kaupunkiin vuosittain aina elo-syyskuun vaihteessa. Tapahtuma on peräisin vuodelta 1340, mutta toki ilmeisesti muuttunut aika paljon vuosien varrella.  Schueberfouer  on yksi Euroopan suurimmista tivoleista.  Tuntuu oikeastaan aika uskomattomalta, että niin suuri tivoli rakennetaan vuosittain. Siinä meinaan on aika paljon rakentamista. Ja ehkä tuollaisen rakennettavan tivolin kohdalla sitä miettii vielä enemmän kuin niin sanotun kiinteän huvipuiston kohdalla, että onhan kaikki varmasti rakennettu huolellisesti.  Kävimme yhdessä Onnin kanssa maailmanpyörässä ja eräässä laitteessa, joka oli siinä ja tässä, oliko se vähän liikaa minulle. En tykkää pyörivistä ja kieppuvista huvipuistolaitteista yhtään, mutta Onni sen sijaan nautti täysillä. Lisäksi hän kävi muutamissa pienten lasten laitteissa.  Söimme hodarit ja ostimme kotiin...

Kierrätyskeskuksessa ja lääkärissä

Kuva
Viikko on taas vierähtänyt, ja vauhtia ja vaaratilanteita ei ole puuttunut. Jatketaan kierrätysteemalla. Meille on tullut nyt muuton ja Ikea-reissujen takia paljon erikoisia roskia, kuten järjetön määrä kuplamuovia, pakkauspaperia ja suuria pahveja. Meidän talon jätehuoneen ovessa on teksti, jossa sanotaan, että sinne ei saa viedä isoja "Ikea-tyylisiä" pahveja. Eivätkä ne sinne olisi kyllä mahtuneetkaan. Ei hätää, kaupungissa on kierrätyskeskuksia, joihin voi viedä erikoisia ja isoja roskia.  Viime viikon lauantaina vuokrasimme auton, jotta voisimme käydä Ikeassa, Lidlissä, Bauhausissa ja kierrätyskeskuksessa. Lopulta kävimmekin noissa kaikissa - ja olimme päivän päätteeksi koko porukka aivan poikki.  Suuntasimme ensin auto täynnä pahveja kohti kierrätyskeskusta. Marko oli käynyt siellä jo kerran aiemmin, kun ensimmäiset Ikean kaapit olivat tulleet. Hän sanoi, että se on aivan helppo juttu: ajetaan sinne ja laitetaan roskat niille tarkoitettuihin paikkoihin. No ei ollut, sill...